Kuluttamisen sietämätön keveys

”Vaatteet ja ekologisuus. Sanapari ei ensikuulemalta tunnu sopivan kovin hyvin yhteen: vaateteollisuushan elää kulutuksesta, nopeasta ja halvasta kulutuksesta, kun taas ekologisuus on kaikkea muuta kuin kulutusta.” Näillä sanoilla aloitin Vihreät vaatteet -sivuston ensimmäisen kirjoituksen toukokuussa 2008. Ekologisuus on kaikkea muuta kuin kulutusta. Vaikka kirjoitin näin, unohdin tämän sanoman itse lähes kymmeneksi vuodeksi.

Sivusto, jonka perustin jakaakseni tietoa vastuullisista vaatteista, keskittyi alkuvuosinaan esittelemään ekologisia ja eettisiä vaatemerkkejä – eli siihen, miten olla ”vihreä kuluttaja”. Suuri osa muustakin työstäni vastuullisten vaatteiden parissa on liittynyt kuluttamiseen: Sivuston lisäksi pyöritin silloisen kumppanini kanssa samannimistä verkkokauppaa, jossa oli tarjolla ekologisten ja eettisten vaate- ja asustemerkkien tuotteita eri puolilta Eurooppaa – eli myin vaatteita. Toimin freelance-suunnittelijana – eli suunnittelin vaatteita, joita muut myivät. Pyöritin Nurmi-vaatemerkkiä – eli suunnittelin ja tuotin vaatteita, joita itse myin. Myyntiä ja myyntiä. Kuluttamista ja kuluttamista. 

Kaikella tällä oli jalo tarkoitusperä: halusin tarjota parempia vaihtoehtoja, jotta yksilöillä olisi mahdollisuus tehdä ostoksillaan vastuullinen valinta. Allekirjoitan tämän edelleen. Silloin, kun jotain oikeasti täytyy ostaa, on ehdottoman olennaista, että tarjolla on vastuullinen vaihtoehto. 

Nyt olen kuitenkin havahtunut siihen, miten voimallisesti vastuullisuuskeskustelu keskittyy ostamiseen. Mainokset huutavat toinen toistaan houkuttelevampia vastuullisuusväittämiä. Meitä kehotetaan käyttämään valtaamme lompakollamme. Meille kerrotaan, kuinka suuri vaikutus ostopäätöksillämme on. Ostamalla voimme olla parempia ihmisiä, meille luvataan. 

Kuluttaminen on kaikkialla. Se on erottamaton osa meidän kaikkien elämää. Me rakennamme persoonamme kulutusvalintojen kautta. Ostamme itsellemme onnea, hyväksyntää, statusta ja valtaa. Ei siis ihme, että myös vastuullisuuspuhe kietoutuu kuluttajuuden ympärille. Kuluttaminen on meidän tapamme jäsentää ja käsitellä maailmaa. 

Vastuullinen kuluttaja on juuri sitä, mitä vaateketjut markkinointikoneistoineen haluavat meidän olevan. Vastuullinen kuluttaja jatkaa ostamista aivan niin kuin ennenkin, mutta valitsee näennäisesti paremman vaatteen. Sellaisen, josta ei tarvitse tuntea syyllisyyttä. Hyvän omantunnon shoppailu on kuitenkin paradoksi itsessään, sillä on vaarallista tuudittautua siihen kuvitelmaan, että voimme tehdä hyviä tekoja pelkästään kuluttamalla. 

Jos kaikki maailmassa eläisivät kuten suomalaiset, tarvitsisimme lähes neljä maapalloa. Elämme täysin yli luonnon kantokyvyn: tänä vuonna Suomen laskennallinen ylikulutuspäivä oli 31.3.2022. Jo kolmessa kuukaudessa kulutuksemme on ylittänyt maapallon vuotuisen kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisista polttoaineista aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä. 

Vaikka ostamani vaate olisi kuinka vastuullinen, sen valmistaminen vaatii silti aina resursseja: uusia luonnonvaroja, vettä ja energiaa. Vaikka vaate olisi tehty kierrätetystä materiaalista, kierrätys- ja tuotantoprosessi tarvitsevat silti energiaa, vaikkei uusia luonnonvaroja käytettäisikään. Vaatteen raaka-aineiden ja eri osien kuljettaminen tehtaasta toiseen sekä valmiin tuotteen saaminen kaupan hyllylle tai paketissa kotiovelle vie myös energiaa – joka on vielä harvoin peräisin uusiutuvista lähteistä. Kuluttaminen kuluttaa aina ympäristöä. Tällä hetkellä ei ole olemassa sellaista vaatetta, jolla ei olisi hiilijalanjälkeä. Päästökompensaation avulla voidaan toki luoda mielikuva, että vaate voisi olla hiilineutraali, mutta se on rahalla ostettua ympäristöystävällisyyttä. 

Mikä ratkaisuksi? Pitäisikö meidän kaikkien muuttaa metsään, lopettaa kaikki ostaminen ja valmistaa kaikki vaatteemme omin käsin itse viljellystä luomuhampusta? Ei missään nimessä. Kuluttaminen ei ole mustavalkoisen hyvä tai huono asia. Se on molempia. Kuluttaminen on vaurastuttanut ihmisiä niin Suomessa kuin maailmalla ja luonut työpaikkoja. Toisaalta kuluttaminen on aiheuttanut ennennäkemätöntä riistoa ja ihmisoikeuksien polkemista. Se on tuhonnut ympäristöä ja pahentanut ilmastokriisiä. 

Kuluttamisen ei tarvitse loppua, mutta meidän pitää syöstä se pois sen nykyisestä valta-asemasta. Ostaminen ei voi olla se ykköstapa, jolla vaikutamme vaatteiden vastuullisuuteen tai rakennamme hyvinvointia. 

Kuluttamisesta ja sen vähentämisestä puhuttaessa keskitytään usein yksilöön: miten yksittäinen ihminen voi vastustaa houkutuksia ja olla ostamatta turhaa materiaa. Pienemmälle huomiolle jää, ettei nykyisenlainen ylikuluttaminen ole mikään luonnonlaki, joka on aina ollut ja tulee aina olemaan. Yhteiskuntamme rakenteet on luotu niin, että vaatteiden ostaminen on helppoa, halpaa ja himoittua. 

”Kuluttaminen on niin sisäänrakennettu osa kulttuuriamme ja identiteettiämme, ettemme edes kyseenalaista sitä. Jos en ole kuluttaja, mitä olen?”, vastuullisuuskonsultti Aja Barber kysyy, kun keskustelemme videoyhteyden välityksellä. Radikaalia on jo se, että kyseenalaistamme kuluttajuuden ja mietimme, mitä arvostamme. Kuluttaminen on olennainen osa yhteiskuntaamme, mutta myös opittu ilmiö, joka on ollut olemassa vain hetken. Tämä tieto on auttanut minua ymmärtämään, että meidän on täysin mahdollista myös oppia pois tästä tuhoisasta kulutuksen kierteestä. 

Itse saan ostamisen sijaan nykyään paljon suurempaa iloa siitä, että minulla on päälläni vaatteita, jotka on suunniteltu viimeistä yksityiskohtaa myöten niin, että ne toimivat, ovat esteettisesti kauniita ja kestävät käyttöä. Lisäksi iloa tuottaa se, että tiedän niiden olevan tehty ympäristöä ja ihmisiä kunnioittaen. Käytän paljon aikaa vaatteiden etsimiseen vain siksi, että voin nauttia niiden käyttämisestä. Minulle tuottaa iloa myös se, että kaappini ei tursua vaatteita, vaan siellä on pelkästään pieni määrä lempivaatteitani. 

Kuluttamisen vähentäminen ei siis tarkoita, että vaatteista ei saisi enää nauttia. Päinvastoin. Ostamisen sijaan painopisteen pitäisi vain siirtyä vaatteiden käyttöön. Materialismilla saattaa olla negatiivinen kaiku, mutta itse asiassa meidän pitäisi olla enemmän materialisteja! Ei siinä mielessä, että haalisimme itsellemme mahdollisimman paljon tavaraa, vaan siinä mielessä, että arvostamme sitä materiaa, joka meillä on: vaalimme, korjaamme, huollamme ja rakastamme vaatteitamme. 


Teksti on ote Rakastan ja vihaan vaatteita -kirjasta (S&S, 2021)