Tänään julkistettiin teos nimeltä Kirja vedestä. Se on artikkelikokoelma, jossa eri näkökulmista mietitään veden merkitystä ihmisille ja ympäristölle.
Vesivarojen ehtyminen ei ole kiinni vain siitä, kuinka paljon yksittäinen ihminen käyttää vettä kotitaloudessa, vaan suuremmat vesivirrat on valjastettu maatalouden ja teollisuuden tarpeisiin.
Kaikkein nurinkurisinta on se, että maapallon alueet, joissa eniten tarvitaan vettä maatalouden ja teollisuuden tarpeisiin, ovat juuri niitä alueita, joilla vettä on tarjolla vähiten. Esimerkiksi Suomen vesijalanjäljestä 40% muodostuu Suomen rajojen ulkopuolella. Tämä johtuu siitä, että maahamme tuodaan niin paljon ulkomaisia kulutushyödykkeitä, joiden valmistukseen on tarvittu paljon vesivaroja.
Kirja vedestä kertoo monelta eri kantilta näistä aiheista. Teos on pullollaan tietoa, mutta myös täynnä hienoja kuvia, jotka antavat tarinoille kasvot.
Olin mukana teoksen julkistamistilaisuudessa pidetyssä paneelikeskustelussa, jossa perehdyttiin erityisesti puuvillan tuotannon vedenkulutukseen, ja sitä kautta vaatteiden ostamisen ongelmakohtiin.
Puuvilla tarvitsee kasvaakseen valtavia määriä vettä. Alueilla, joilla luonnostaan ei sada tarpeeksi, täytyy turvautua keinokasteluun, joka voi muuttaa merkittävästi alueen ekosysteemiä. Keinokastelu voi pahimmassa tapauksessa jopa kuivattaa isoja vesialueita, kuten on käynyt Aral-järven tapauksessa. Lisäksi usein keinokastelujärjestelmät on rakennettu huonosti, jolloin suuri osa vedestä menee hukkaan ennen kuin vesi ulottuu pelloille saakka.
Keinokastelu ei ole kuitenkaan puuvillan viljelyn ainoa ongelmakohta vesinäkökulmasta. Koska tavallisesti puuvillan viljelyyn käytetään paljon keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita, osa niistä väistämättä päätyy maaperään ja vesistöihin, jolloin alueen vesi voi muuttua juomakelvottomaksi tai jopa täysin käyttökelvottomaksi.
On hyvä, että vesi nousee puheenaiheeksi, sillä puhdas vesi on ihmisoikeus. Vesi tosin on vain yksi monista ongelmista, mitä vaatteen tuotantoprosessi voi aiheuttaa. Näin ollen ei auta tuijottaa vain tuotteen vesijalanjälkeä, vaan miettiä laajempaa kokonaisuutta.
On myös tärkeää, että tuotteiden vesijalanjälkeä pyritään pienentämään, mutta pohjimmiltaan kyse on tarpeesta vähentää kulutusta. Jotta vesi- ja ekologinen jalanjälki voidaan saada luonnon kantokyvyn rajoihin, ei nykyisenlainen kulutuskulttuuri voi jatkua. Jostain on luovuttava, jos halutaan saada aikaan todellinen muutos.