Tästä lähtien: VAIN VIHREITÄ VAATTEITA

Olen jo pitkään pohtinut, kuinka hyvin onnistuisi, että kaikki vaatteet, jotka ostan, olisivat ekologisia ja eettisiä. Saisinko hankittua kaikkea tarpeellista vihreinä versioina? Ja vaikka löytäisinkin kaikkea ekona, löytäisinkö mieleisiäni vaatteita, koska mikä tahansa hippeilyeko ei minuun uppoa. Mitä enemmän olen katsellut nykyistä tarjontaa (varsinkin netissä), sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut, että se onnistuisi.

Ja kuinka paljon sitä loppujen lopuksi tarvitsee uusia vaatteita? Tähän joku voisi sanoa, että ei yhtään: pärjäisin ainakin seuraavat kymmenen vuotta nykyisellä arsenaalilla. Mutta en minä niin ääriekoilija ole, ettenkö kaipasisi uusia vaatteita silloin tällöin. Haluaisin kuitenkin ostaa vaatteeni hyvällä omallatunnolla: tietäen, missä ja miten vaate on tuotettu. Tehdäkseni oman pienen osuuteni ekologisten vaatteiden hyväksi, haluan vihertää vaatekaappini. Samalla haluan osoittaa, että vihertäminen on mahdollista ilman, että joutuu tinkimään tyylistään.

Johanna Sumuvuorella, Vihreiden kansanedustajalla, on ollut hieman samanlainen ajatus omassa blogissaan “Vuosi ilman muotia”, jota voi lukea Vihreän langan nettisivuilta. Sumuvuoren tavoitteena on elää vuosi ilman pikamuotia: “Yritän olla vuoden sortumatta halpaan pintamuotiin, mutta silti omalla tavalla tyylikäs ja trendikäs. En aio olla minkäänlaisessa ostolakossa, vaan pikemminkin ostaa harkiten.” Alku on mennyt lupaavasti, mutta viimeinen blogimerkintä on 10.6. Mitenköhän projekti on jatkunut?

Aikomuksenani on, että minun VainVihreitäVaatteita-projekti ei jää vain vuoteen, vaan aion jättää epävihreät vaatteet tyystin. Ehkä tulevaisuudessa kaikki muoti muuttuu ekologiseksi ja eettiseksi, jolloin tällä projektilla tai blogilla ei ole enää virkaa. Sitä odotellessa..

Mutta minkälaisia ovat minun VIHREÄT VAATTEET:

EKOLOGISIA JA/TAI EETTISIÄ

Vaatteen eettisyydellä tarkoitan, että materiaalin tuottajalle ja tuotteen ompelijalle on maksettu reilua palkkaa, heillä on hyvät työolosuhteet ja heillä on mm. vapaus liittoutua sekä neuvotella työehdoista.

Vaatteen ekologisuudella taas tarkoitan, että materiaali on tuotettu ilman haitallisia kemikaaleja, luonnon monimuotoisuutta kunnioittaen. Ekologinen vaate on myös monikäyttöinen, helppohoitoinen (eli ei vie käytön aikana paljon energiaa), laadukas ja pitkäikäinen.

Parhaassa tapauksessa löydän tuotteen, joka on sekä ekologinen että eettinen koko elinkaarensa ajalta. Tällaisia 100% vihreitä tuotteita harvemmin vielä löytyy, joten ostamieni vihreiden vaatteitteni tulee olla joko mahdollisimman ekologisia tai mahdollisimman eettisiä.

KIERRÄTETTYJÄ

Jos vaate on mahdollista ostaa kierrätettynä, on se aina parempi kuin uuden ostaminen. Näin säästetään uuden tuotteen raaka-aineisiin ja tuotantoon menevä energia. Myös kierrätetyistä materiaaleista valmistetut vaatteet ovat uusia ympäristöystävällisempiä, koska kierrätettyjen materiaalien (kuten villa tai polyesteri) tuottaminen vie paljon vähemmän energiaa kuin materiaalin valmistus alusta alkaen.

ITSE TEHTYJÄ

Jos tuotteen tekee alusta loppuun itse, voi ainakin olla 100% varma, mistä ja miten se on valmistettu. Lisäksi silloin saa juuri sitä, mitä haluaa, eikä toista samanlaista löydy. Myös itsetehdyissä tuotteissa suosin kierrätettyjä tai ekologisia materiaaleja.

 

Eli täten lupaan tästä päivästä lähtien ostaa VAIN VIHREITÄ VAATTEITA ja näin pyrkiä pala palalta tekemään vaatekaapistani yhä vihreämmän ja vihreämmän. Katsotaan miten käy!