Poliittinen puuvilla

Puuvillan käyttö vaatteiden materiaalina sai aivan uusia ulottuvuuksia luettuani kirjan Puuvillan likainen tarina. Gunilla Anderin alunperin ruotsiksi kirjoittama kirja avaa värikkäästi ja mielenkiintoisesti niitä kaikkia ekologisia, eettisiä ja ennen kaikkea poliittisia pulmia, joita puuvillan viljelyyn liittyy. Suosittelen ehdottomasti kaikille luettavaksi!

Gunilla Ander on matkustanut ympäri maailmaa: Aasiasta Afrikkaan ja Brasiliasta Yhdysvaltoihin. Hän on todistanut mm. Uzbekistanin puuvillapeltojen oloja, jossa diktaattori määrää vuodesta toiseen lapset keräämään puuvillaa, koska muuten satoa ei saataisi kerättyä tarpeeksi kustannustehokkaasti. Lapsityövoiman käyttö ei ole loppunut, vaikka maa on ratifioinut ILO:n lapsityövoiman kieltävän sopimuksen.

Orjuuden uudet muodot

Vaateteollisuuden epäeettisiä työoloja saatetaan nykypäivänä pitää verrattaen uutena ilmiönä, joka kohdistuu lähinnä vain Aasian ja Afrikan köyhiin maihin. Mutta länsimaat ovat aikanaan sortuneet aivan samaan – jopa pahempaan. Amerikassa orjat raatoivat puuvillapelloilla aamunsarastuksesta iltamyöhään ja esimerkiksi Iso-Britannian “tekstiilipääkaupungin” Manchesterin työoloja kuvattiin kirjassa aivan samalla tavalla kuin mitä nyt kerrotaan Kiinan tekstiilitehtaista.

Vaikkeivät länsimaat nykypäivänä enää käytä pelloillaan orjatyövoimaa, ei sorto vähäosaisia kohtaan ole hävinnyt. Nyt sorto kohdistyy kehitysmaihin välillisesti poliitiikan ja markkinatalouden kautta.

Tämä näkyy esimerkiksi Afrikan puuvillanviljelijöiden köyhyyden kierteenä. Afrikan mailla ei ole tasavertaisia mahdollisuuksia kilpailla puuvillan myynnissä isoja jättiläisiä – Yhdysvaltoja ja EU:ta – vastaan, sillä erityisesti Yhdysvalloissa puuvillan hintoja pidetään keinotekoisesti alhaalla maataloustukien avulla. Vaikka muutaman Afrikan maan muodostama Cotton 4 on saanut WTO:ssa läpi sen, että Yhdysvaltojen tukipolitiikkaa pitää oikeudenmukaistaa, ei vielä tähän päivään mennessä olla saatu konkreettisia tuloksia USA:n suunnalta.

Afrikan viljelijät eivät siis vaadi avustuksia omille viljelmilleen vaan yksinkertaisesti tehdä markkinoista oikeudenmukaisemmat. Ennen kuin tämä tapahtuu, eivät Afrikan viljelijät tule saamaan riittävää korvausta myymästään puuvillasta, eivätkä he näin ollen tule pääsemään pois köyhyyden kierteestä.

Vaihtoehtoja

Puuvillan viljely on mahdollistanut monille viljelijöille paremman elintason, mutta toisaalta riippuvuus puuvillasta on voinut romahduttaa kokonaisten valtioiden ja jopa maanosien talouden. Puuvillan viljely ei varmasti lopu koskaan, mutta muutoksia on tapahduttava.

On välttämätöntä viljellä jatkossa enemmän vaihtoehtoisia tekstiiliraaka-aineita, kuten pellavaa, hamppua ja lyocellia sekä kehittää tekniikan avulla muita materiaaleja uusiutuvista raaka-aineista. Ja jos puuvillaa viljellään, pitää sen ehdottomasti olla sekä reilua että luomua.

Isot länsimaiset vaateyritykset ovat jo ottaneet pieniä askelia parempaan suuntaan ja toivoa saattaa, että jatkossa paine niin viranomaisten kuin kuluttajienkin suunnalta ajaa vaateteollisuutta terveemmälle pohjalle.

Kiinan voima

Vaikka Yhdysvallat ja EU parantaisivatkin tapojaan, isoin kysymysmerkki on uusi nouseva suurvalta, Kiina. Maalla olisi suuri voima muuttaa vaateteollisuus kestävän kehityksen polulle. Nähtäväksi jää, tuleeko tätä ikinä tapahtumaan.

Kiinan tilanteesta uutena mahtina kertoo Jonathan Wattsin häkellyttävä kirja Kun miljardi kiinalaista hyppää, jota myös Uuden Mustan Terhi suosittelee kaikille luettavaksi.