Ottavatko suuryritykset vihdoin vastuuta?

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus  (SASK) uutisoi tänään, että monet suuret kansainväliset tekstiilialan yritykset, kuten esim. H&M, Nike, GAP, Ikea ja Lindex, ovat vaatineet Bangladeshin minimipalkkojen korotusta. Yritykset ovat lähettäneet yhteisen kirjeen Bangladeshin pääministerille Sheikh Hasinalle ja ilmaisseet huolensa maan tekstiiliteollisuuden levottomuuksista ja työläisten hyvinvoinnista. Uutinen luettavissa kokonaisuudessaan SASK:n sivulta.

Nähtäväksi jää, onko tällä tempauksella todellista vaikutusta. Yrityksen kun eivät ole oma-aloitteisesti aloittaneet kampanjaa parempien työolojen puolesta, vaan tekstiilialan kansainvälinen ammattijärjestö ITGLWF on kannustanut suuria asiakasyhtiöitä yhteisesiintymiseen asiassa. Mutta tietekin parempi tämä kuin ei mitään!

Kotimaisten yritysten vastuullisuudesta voi lukea vastikään FinnWatchin julkaisemasta raportista Ostoja etelästä ja hikipajoista, joka raportoi kotimaisten vaate- ja urheiluyritysten ympäristö- ja sosiaalivastuusta. Suuria muutoksia ei ole valitettavasti tapahtunut verrattuna aikaisempiin raportteihin vuosilta 2006 ja 2007.  Lisäksi ongelmallista on, että tutkimuksessa on kysytty ympäristö- ja sosiaalivastuusta vain yrityksiltä itseltään. Ja tämä tieto on usein ympäripyöreää eikä aina paikkaansa pitävää. Toivoisi vaateyritysten jo tajunneen vastuun ja läpinäkyvyyden merkityksen!

Raportti luettavissa PDF:nä Puhtaat Vaatteet -verkkosivuilta.