Tekokuitu vs. luonnonkuitu

TEKOKUITU ON EKOKUITU

Tekokuituja on herjattu pitkään epäekologisiksi, mutta ne ovat mainettaan parempia.

Luonnonkuidut ovat luonnonmukaisia ja näin ollen ympäristöystävällisiä. Tätä tarinaa kertoo moni vaatemainos, mutta totuus on kaukana siitä.

Kaikkien tekstiilikuitujen valmistaminen rasittaa ympäristöä – toiset enemmän, toiset vähemmän. Usein luonnonkuitujen ja tekokuitujen ympäristörasituksen vertailussa otetaan huomioon vain raaka-aine, jolloin ei saada kattavaa kuvaa niiden ekologisesta selkärepusta.Jotta päästään totuudenmukaisempaan tulokseen, tulee ottaa huomioon vaatteen koko elinkaari raaka-aineen hankinnasta vamistukseen, käyttöön ja hävittämiseen.

Tekokuituja on herjattu jo pitkään, koska niitä valmistetaan uusiutumattomasta luonnonvarasta, öljystä. Tämä asia onkin eittämättä pitkä miinus tekokuiduille, muttei koko totuus. Tekokuitujen valmistus tapahtuu suljetussa ketjussa, jolloin käytetyt kemikaalit pystytään tehokkaasti ottamaan talteen ja käyttämään uudelleen. Tekokuidut ovat luonnonkuituja kestävämpiä ja pitkäikäisempiä ja siinä mielessä ekologisempia. Lisäksi ne tarvitsevat vähemmän pesua, jolloin tekokuituisen vaatteen käyttö kuluttaa vähemmän energiaa kuin luonnonkuituisen.

Jos polyesterilla on omat huonot puolensa, löytyy niitä puuvillasta kaksinverroin. Perinteinen puuvillan viljely vaatii paljon vettä, keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita. Puuvillaa kasvatetaan usein kuivilla alueilla, jolloin peltoja joudutaan keinokastelemaan. Kastelujärjestelmät ovat usein alkeellisia, jonka vuoksi suuri osa vedestä valuu hukkaan ennen pellolle pääsyä. Lisäksi keinokastelu voi muuttaa vesistöjen tasapainoa ja jopa kuivattaa vesialueita.

Puuvilla on altis kasvitaudeille ja tuholaisille, joiden ehkäisemiseen viljelijät käyttävät paljon kemiallisia torjunta-aineita. Vesistöt ja ympäristö saastuvat, ja viljelijät altistuvat haitallisille kemikaaleille. Lisäksi tuholaiset tulevat ajan mittaan immuuneiksi käytetyille torjunta-aineille, jolloin kemikaalien tarve kasvaa koko ajan.

Jopa 80 prosenttia kaikista vaatteista tehdään joko puuvillasta tai polyesteristä, joista molemmilla on kyseenalaiset vaikutukset ympäristöön. Näiden kahden kuidun paremmuudesta kiistelyä tärkeämpää olisi löytyy uusia materiaaleja haastamaan ne molemmat.

Luonnonkuiduista löytyy monia puuvillaa huomattavasti ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja, kuten luomupuuvilla ja hamppu.

Luomupuuvilla tuotetaan ilman haitallisia keinolannoitteita ja torjunta-aineita, ja sen tuotanto rasittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Kuituhamppu taas on hyvin nopeakasvuinen ja helppo viljeltävä. Se tarvitsee vain vähän vettä eikä kaipaa torjunta-aineita kasvaakseen.

Kuituhamppu olisi monella tapaa puuvillaa parempi kuituraaka-aine, mutta sen käyttöä rajoittaa se, että ihmiset rinnastavat kuituhampun huumeeseen, poltettavaan hamppuun. Nämä ovat kuitenkin kaksi aivan eri asiaa, sillä kuituhamppu sisältää päihdyttävää THC-ainetta vain nimeksi.

Muita puuvillan haastajia on esim. nokkonen, pellava ja lyocell, joka on biohajoava selluloosakuitu. Lyocellin toivoisi yleistyvän, sillä sen tuotantoprosessi on ympäristöystävällinen, sitä voidaan pestä alhaisessa lämpötilassa, ja sen raaka-aineena käytetty eukalyptus-puu on hyvin nopeakasvuinen.

Markkinoille on tullut myös monia bambusta ja soijasta valmistettuja vaatteita. Bambu on hampun tapaan nopeakasvuinen ja hyvä vastustamaan tuholaisia. Silti bambu ei ole automaattisesti ekologinen vaihtoehto. Bambu tehdään viskoosin tapaan, eli sen tuotantoprosessi vaatii paljon energiaa.

Soijakuitu valmistetaan soijapavun proteiinista. Se on täysin biohajoava, ja ominaisuuksiltaan silkin tapainen, joten se voisi haastaa monet synteettiset kuidut. Negatiivisena puolena on kuitenkin se, että sen viljely vaatteita varten vie peltopinta-alaa ruoan tuotannolta.

Myös tekokuituja on mahdollista valmistaa uusiutuvista raaka-aineista. Polyaktidi, eli PLA, on synteettinen kuitu, kuten polyesteri, mutta täysin biohajoava. Tavanomaisiin synteettisiin kuituihin verrattuna PLA:n tuotanto vie vähemmän energiaa ja aiheuttaa piennemmät päästöt. Tällä hetkellä PLA:n suurin ongelma on sen raaka-aineet,maissi ja sokeriruoko, jotka ovat myös ravinnon raaka-aineita. Parhaillaan kehitellään tehokkaita tapoja valmistaa PLA:ta esim. ruohosta tai biomassasta.

Perinteisen tekokuidun ongelma on uusiutumattoman raaka-aineen lisäksi materiaalin hävittäminen, sillä tekokuitu eivät maadu luonnossa. Tähän on löydetty ratkaisu kuitujen kierrättämisestä. Tekokuitujen uusiokäyttö on luonnonkuitujen kierrättämistä tehokkaampaa, koska tekokuidun laatu ei huonone. Toki luonnonkuitujakin voidaan kierrättää, mutta koska ne prosessoidaan mekaanisesti, niiden laatu heikkenee.

Tekstiilikuitujen kierrättäminen on otettava tavoitteeksi vaatteen suunnittelussa, tuotannossa ja kierrätysprosessissa, sillä kaatopaikoille päätyy yhä valtavia määriä tekstiilijätettä vuosittain.

Tulevaisuudessa vaatteen elinkaari ei luultavasti enää ulotu vain kehdosta hautaan, vaan jatkaa kehdosta kehtoon, yhä uudelleen. Meillä on jo tehokas kierrätysjärjestelmä esimerkiksi pahville ja metallille. Miksei sellaista voisi tehdä myös tekstiilille?

Koska tämän hetken käytetyimpien kuitujen, puuvillan ja polyesterin, käyttö ei näytä olevan hiipumassa, on tärkeää kehittää ekologisia tapoja valmistaa jo olemassa olevia tekstiilikuituja. Tämän lisäksi tulee kehittää uusia, vaihtoehtoisia kuituja näiden rinnalle.

Jatkossa muutama kuitu ei enää saisi hallita vaatemarkkinoita, vaan tarjolla tulisi olla laaja valikoima materiaaleja. Tämä pienentäisi tiettyjen raaka-aineiden aiheuttamien laaja-alaisten ympäristöongelmien riskin, ja estäisi myös luonnon monimuotoisuuden vähenemistä.

Teksti on julkaistu Vihreä Lanka -lehden numerossa 9, 27.2.2009.